perjantai 6. joulukuuta 2013

Kuulumisia

Viime tekstistä onkin jo aikaa... Ei yksinkertaisesti ole ollut mitään kirjoiteltavaa!
Minä itse olen ollut kipeänä, jonka lisäksi on ollut paljon työjuttuja mietittävänä. Foxin kanssa ei ole tehty normaali lenkkejä kummempaa, yksi uusi temppu myös opeteltiin. Mutta ei koirakavereita, eikä mitään.
Itse kävin katsomassa rallytoko kisoja viime lauantaina. Oli todella hyvää seuraa ja oli kiva katsella kisoja, sai jonkinlaisen käsityksen siitäkin touhusta.

Maanantaina käytiin Lidlistä ostamassa kokonainen pakaste ankka. En ole ikinä semmosta tehnyt ja lähinnä Foxille sen ostinkin. Saatiin me ihmiset sitä kuitenkin kahtena päivänä ruokaa ja oli tosi hyvää!
Fox sai luut syödä. Isän luona käytiin tiistaina ja Fox sai siellä ison lihaisan luun. Loppu tulos oli se, että Fox hautasi luun jonnekin minne lie, ei pimeessä löydetty. Isälle vaan laitoin viestiä, ettei kannata säikähtää jos vastaan tulee :D




Fox myös rikkoi haudatessa nenänsä. En ymmärrä mikä järki on yrittää nenällä työntää maata sun muuta sen luun päälle, että ei voi vaan kaivaa kuoppaa ja laittaa sinne? No eiiii, kun pitäähän nenä rikkoa...
Tässä tältä päivältä kuva nenästä.
Tyhmä mikä tyhmä...

Tänään oli huippu päivä sekä Foxille että minulle. Tuli lunta! Tehtiin puolentoista tunnin aamulenkki lumisateessa ja kyllä molemmat nautti. Heittelin Foxille lumipalloja ja meillä oli todella kivaa. Josko se talvi viimein tulisi :)





Matoonkin törmättiin!

4 kommenttia:

  1. Deekin yrittää aina sekä sisällä, että ulkona siirtää kaikenlaista arvokkaiden aarteidensa päälle :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Foxkin petaa sillä lailla :D Ja koittaa piilottaa leluja. Eikä siitä oo koskaan ollut haittaa ennen kun nyt xD

      Poista
  2. Colhukin työntää "mielikuvitus" hiekkaa sen aarteiden päälle kotona, kun se muka hautaa niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Toi on hyvä tuo "mielikuvitus hiekka" Sitä se juuri on! Ihmeellisiä otuksia noi koirat...

      Poista