lauantai 28. joulukuuta 2013

2014 vuoden tavoitteet!

Minäkin kun kerran muutkin!!

Jos ensin katsotaan taaksepäin?

Vuosi 2013 on ollut minulle ja Foxille hyvin palkitseva! Ollaan edistytty paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Fox kastroitiin viimein alkuvuonna ja siitä alkoi rauhoittuminen ja edistys.
Hihnassa vetäminen on loppunut (tai no ryhmälenkeillä tietenkin pitää vetää!), Fox kuuntelee huomattavasti paremmin lenkeillä kuin ennen ja tulee välillä luokseni kerjäämään huomiota. Ennen tätä tapahtui ehkä kerran kaksi vuodessa! Nyt lähes joka lenkki.

Ollaan lenkkeilty koirakavereiden kanssa ensimmäistä kertaa koskaan ja aina on sujunut hyvin. Olen todella ylpeä Foxista! Uusia kavereita on yhteensä yhdeksän :)
Jäljestys korkattiin, mikä on todella hieno juttu! Fox piti touhusta.
Ollaan siirrytty ruokinnassa puoliksi raakaruualle, mikä edistystä sekin. Vielä(kään) en uskalla kokonaan raa'alle siirtyä, en luota taitoihini tarpeeksi.

Vanha kuva, ei täällä lunta ole...

2014

-edes yksi kurssi
-remmirähjäys kuriin
-kuvauta lonkat, kyynärät, selkä
-tokoa
-agia
-jälkeä
-koirakavereita

Haluan käydä Foxin kanssa edes yhden kurssin, esimerkiksi arkitottelevaisuuskurssin. Edistäisi meidän suhdetta ja arkipäiväistä elämää.
Remmirähjäyksen suhteen ollaan parannettu hirmusesti, mutta vieläkään ohitukset eivät suju aina haukkumatta, joten tätä pitää treenata lisää.
Haluan kuvauttaa Foxin ja varmistaa, että se oikeasti on terve myös sisältä, eikä vain ulkoa.
Treenata pitää lisää jälkeä, ja aloittaa ohjatusti treenaamaan tokoa ja vähän myös agia.
Paljon lisää lenkkejä koirakavereiden kanssa, sekä myös uusia tuttavuuksia lisää!

Eikös siinä ole tarpeeksi tavoitetta?

Foxin joululahjasika
Tavoitteet itselleni?

Opettele antamaan anteeksi itsellesi ja koirallesi. Opettele luottamaan koiraasi paremmin. Yritä kehittyä mahdollisimman paljon koiranomistajana.

Joululahjasian elämä oli hyvin lyhyt...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti