Eilen tuli kuluneeksi neljä kuukautta Foxin kuolemasta. Aika on mennyt ihan siivillä, tuntuu kuin vasta hetki sitten oisin joutunut luopumaan rakkaimmastani.
Nyt kotona häärää jo koiranpentu täyttämässä Foxin jättämää aukkoa, mutta suru ja ikävä on suunnaton.
Yhä edelleen ajattelen joitakin asioita niin, kuin Fox olisi vielä täällä. Eräs päivä ilmoitin työkaverilleni että "Foxilla on tuollainen kevythäkki!" kunnes muistin, ettei se enää ole Foxin käytössä...
En ole vieläkään itkenyt kunnolla, enkä käsitellyt asiaa. Olen vältellyt ajatuksia Foxista niin hyvin kuin vain olen pystynyt, hautonut surun sisälleni, vaikka tiedän ettei se ole oikea tapa. En vain pysty vielä hyväksymään, ettei Fox tule enää koskaan takaisin.
Edelleen ajattelen tämän olevan hirveän epäreilua. Juuri kuin kaikki ongelmat oli selätetty ja yhteiselosta oli tullut helppoa, piti käydä näin. Miksi ei oltaisi saatu viettää vaikka vuotta niin, ettei joka päivä tarvitsisi taistella? Miksei saatu nauttia yhteisestä elämästämme vielä hieman pidempään? Miksi Foxin piti lähteä pois.
Antaisin ihan mitä vain, että saisin rakkaani takaisin
